Palveluiden käyttöehdot

Sowellus Oy:n verkkopalveluiden käyttöehdot

1. Yleistä

Näitä verkkopalveluiden käyttöehtoja (jäljempänä “Käyttöehdot”) sovelletaan Sowellus Oy:n (jäljempänä ”Palveluntarjoaja”) ja Palvelun tilaaja (jäljempänä ”Tilaaja”) välillä Sowellus Oy:n tuottamiin ja ylläpitämiin verkkopalveluihin sekä kaikkien niiden kautta tarjolla olevan sisällön ja aineistojen käyttämiseen, jollei erikseen ole toisin ilmoitettu tai sovittu.

Kulloinkin sopimuksen piiriin kuuluvat verkkopalvelut on määritelty asiakaskohtaisessa tilaussopimuksessa (myöhemmin, Sopimus). Näissä käyttöehdoissa Palvelu tarkoittaa Yhtiön ja Tilaajan välisessä tilaussopimuksessa määriteltyjä palveluita.

Tällä Sopimuksella ei perusteta yhteisyritystä, osakkuutta tai agentuuria Tilaajan/käyttäjän ja Sowelluksen välille. Kummallakaan osapuolella ei ole oikeutta tai valtuuksia aiheuttaa vastuita, velkaa tai kustannuksia tai solmia sopimuksia tai muita järjestelyjä toisen osapuolen nimiin tai puolesta.

Mikäli tässä Sopimuksessa ei nimenomaisesti ole toisin määrätty, kaikki nimenomaisesti tai hiljaisesti annetut, lakiin, oikeuskäytäntöön tai muuhun perustuvat takuut, vakuutukset ja muut ehdot on poissuljettu lain enintään sallimassa laajuudessa.

Käyttäjä ei saa siirtää tai delegoida mitään Sopimuksen mukaisia oikeuksiaan tai velvollisuuksiaan, tai tehdä muita niitä koskevia sopimuksia. Palveluntarjoajalla on oikeus siirtää tai muuten delegoida kolmannelle henkilölle kaikki Sopimuksen mukaiset oikeutensa
ja velvollisuutensa tai osan niistä.

Käyttäjä hyväksyy nämä käyttöehdot kirjautumalla Palveluun tai käyttämällä Palvelua.

2. Palvelun kuvaus

Palveluntarjoaja tarjoaa Palvelua Tilaajalle verkon ylitse. Tilaajalla ja Tilaajan Palveluun rekisteröityneillä käyttäjillä (myöhemmin, Käyttäjä) on oikeus Sopimuksen mukaisin ehdoin ja rajoituksin käyttää Palvelua ja sen sovelluksia omassa liiketoiminnassaan.

Verkkopalveluilla tarkoitetaan näissä käyttöehdoissa kaikkia Palveluntarjoajan tuottamia tai ylläpitämiä verkkopalveluita tai mobiilisovelluksia. Tällaisia ovat esimerkiksi LokiTime -palvelut, kuten Avainkuittaus & hallinta, Kiinteistön hallinta ja asukassovellus, Porras- ja infonäytöt, Työajanseuranta, Mobiili varauskalenteri sekä Raksamittari-, ja Learn To Swim Log -palvelut (kaikki yhdessä ja erikseen jäljempänä ”Palvelu(t)”). Palveluja voidaan tarjota käytettäväksi sekä internet-selaimen kautta että mobiilipalveluna.

Palveluntarjoaja kehittää Palvelua jatkuvasti ja sillä on oikeus muuttaa Palvelua ja sen sisältöä osana kehitystyötään parhaaksi katsomallaan tavalla ja aikoina sekä muuttaa Palvelun käytön edellyttämiä teknisiä vaatimuksia. Palveluntarjoajalla on myös milloin tahansa oikeus lisätä tai poistaa Palvelun ominaisuuksia ja lopettaa Palvelun tuottaminen.

Palveluntarjoajalla on oikeus julkaista omia sekä kolmannen osapuolen tiedotteita Palvelussa.

3. Palvelun käyttöönotto ja siihen rekisteröityminen

Palvelun käyttäminen edellyttää Käyttäjältä soveltuvaa tietokonetta, tablettia, Internet-selainta, mobiilisovellusta sekä tarvittavia tietoliikenneyhteyksiä.

Palvelun käyttäminen edellyttää palvelun tilaamista ja Käyttäjien rekisteröintiä. Käyttäjä liittyy Palveluun kirjautumalla www-sivuilla tai mobiilisovelluksessa ja hyväksymällä siellä nämä Palvelun käyttöehdot ja mahdolliset Palvelukohtaiset ehdot itseään sitoviksi. Yhtiö voi lisäksi edellyttää Käyttäjältä tiettyjen tietojen antamista rekisteröitymisen yhteydessä. Rekisteröitymisen yhteydessä Käyttäjä valitsee itselleen Palvelun käytön edellyttämän käyttäjätunnuksen ja salasanan.

Palveluntarjoajalla on oikeus tarkistaa Käyttäjän luottotiedot tämän rekisteröityessä maksulliseen Palveluun. Palveluntarjoajalla on oikeus estää Käyttäjältä maksullisen Palvelun käyttö, jos se luottotietojen selvittämisen yhteydessä ilmenneiden maksuhäiriöiden tai muun hyväksyttävän syyn vuoksi on perusteltua. Käyttäjällä on oikeus saada tietoonsa Palvelun käytön epäämisen perusteet pyydettäessä.

4. Vastuu palvelun sisällöstä

Tilaaja toimii Palvelussa rekisterinpitäjä ja vastaa rekisterinpitäjälle lainsäädännössä määrätyistä velvoitteista sekä Palveluun tuottamistaan ja tallentamistaan tiedoista. Palveluntarjoaja toimii Palvelussa käsittelijänä ja vastaa käsittelijän velvoitteista sekä Palveluun itse tuottamansa aineiston sisällön lain ja hyvän tavan mukaisuudesta, tekijänoikeuksista ja muista immateriaalioikeuksista. Palveluntarjoaja ei vastaa Tilaajan tai toisen palveluntarjoajan palvelusta tai sisällöstä, niihin liittyvistä tekijänoikeuksista tai muista immateriaalioikeuksista miltään osin.

Käyttäjä vakuuttaa ja vastaa olevansa tuottamansa sisällön laatija tai, toimiessaan laatijan puolesta, että hänellä on laatijan ennalta antama nimenomainen suostumus Käyttäjän tuottaman sisällön lähettämiseen tai julkaisemiseen, ja että hänellä on Käyttäjän tuottamaan sisältöön liittyen kaikki vaadittavat oikeudet myöntää lisenssit ja luvat, jotka on määritelty tässä Sopimuksessa. Lisäksi Käyttäjä vakuuttaa ja vastaa (toimiesssaan Käyttäjän tuottaman sisällön laatijan puolesta, että laatija on luvannut vakuuttavansa ja vastaavansa), että Käyttäjän tuottaman sisällön jakaminen valitsemiinsa tarkoituksiin ei riko tai loukkaa tekijänoikeuksia, tavaramerkkejä tai muita immateriaalioikeuksia tai kolmannen henkilön oikeuksia, mukaan lukien oikeudet julkisuuteen tai yksityisyyteen.

Palvelu toimitetaan sellaisena kuin se on ilman mitään takuita. Palveluntarjoaja ei ole vastuussa Palvelussa olevan tiedon tai muun materiaalin oikeellisuudesta, täsmällisyydestä ja kattavuudesta.

Palveluntarjoaja ei vastaa Palvelussa olevan virheellisen, puutteellisen tai tulkinnanvaraisen tiedon käyttämisestä Käyttäjälle mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. Palvelussa annettavia tietoja, ohjeita tai neuvoja ei muutenkaan ole tarkoitettu juridisiksi, kaupallisiksi tai muutoin Yhtiötä tai muuta palveluntarjoajaa sitoviksi tiedoiksi, ohjeiksi tai neuvoksi, eikä Käyttäjä siten voi vedota niihin. Niiden perusteella ei myöskään voi esittää Palveluntarjoajaa tai muuta palveluntarjoajaa kohtaan vaatimuksia.

Käyttäjä on yksin vastuussa kaikista vahingoista, joita voi aiheutua yksityisyydensuojan, tekijänoikeuksien, tavaramerkkien tai muiden immateriaalioikeuksien loukkaamisesta, sekä muista sisällön toimittamisesta seuranneista vahingoista tai haitoista.

Palveluntarjoajalla on oikeus poistaa materiaaleja Palvelusta yksinomaisen ja rajoittamattoman harkintansa perusteella. Palveluntarjoaja ei vastaa mistään Käyttäjän tuottamasta sisällöstä tai muista tiedoista, joita esiintyy Sivustolla tai muualla, tai jotka poistetaan Sivustolta tai muualta. Sowellus ei ole velvollinen käyttämään Käyttäjän tuottamaa sisältöä ja voi jättää sen kokonaan käyttämättä.

5. Palvelun käytettävyys

Palveluntarjoaja pyrkii varmistamaan että Palvelu olisi Käyttäjän käytössä jatkuvasti ja häiriöttä. Palveluntarjoaja ei kuitenkaan vastaa Palvelun keskeytyksettömästä, oikea-aikaisesta eikä virheettömästä toiminnasta. Palveluntarjoaja ei vastaa Palvelussa ilmenevistä teknisistä vioista, huolto- tai asennustoimista aiheutuvista keskeytyksistä taikka niiden aiheuttamista Palveluun sisältyvän tai muun tiedon muuttumisesta tai katoamisesta eikä kolmansista johtuvista tiedonsiirtoon liittyvistä ongelmista, häiriöistä tai katkoksista tai niiden aiheuttamista vahingoista Käyttäjälle.

Palveluntarjoaja pyrkii informoimaan käyttökatkoista ja saattamaan palvelun Käyttäjän käytettäväksi käyttökatkosta tiedon saatuaan. Käyttäjä voi ilmoittaa Palveluntarjoaja käyttökatkoista tai -häiriöistä palvelun käytössä Palveluntarjoaja asiakaspalveluun (asiakaspalvelu@sowellus.fi).

Palveluntarjoajalla on oikeus keskeyttää Palvelu sen muutoksen, uudistuksen tai Palveluun liittyvän teknisen syyn vuoksi tai tietoliikenneverkon kunnostus-, asennus- tai huoltotyön tai muun sen kaltaisen syyn vuoksi taikka mikäli lainsäädäntö tai muu viranomaismääräys sitä edellyttää. Palveluntarjoaja pyrkii rajoittamaan keskeytyksen keston niin lyhyeksi kuin mahdollista.

Tilaaja vastaa itse Palvelun sisällön varmuuskopioinnista.

6. Oikeudet

Palvelun sisältö ja ulkoasu ovat tekijänoikeuden suojaamia. Palvelun kaikki oikeudet, tekijänoikeudet ja muut immateriaalioikeudet mukaan lukien ovat Palveluntarjoajalla.

Tässä sopimuksessa immateriaalioikeudet tarkoittavat tekijänoikeutta, tavaramerkkioikeutta, mallioikeutta, hyödyllisyysmallioikeutta ja patenttioikeutta sekä muita lakiin perustuvia yksinoikeuksia ja niitä koskevia hakemuksia sekä verkkotunnuksia.

Kaikki Palveluun ja Palvelun toteutukseen liittyvät immateriaalioikeudet kuuluvat Palveluntarjoajalle. Tilaaja ja Käyttäjät saavat rajoitetun käyttöoikeuden Palvelun ja sen sisältämien aineistojen käyttöön. Kaikki muut oikeudet jäävät edelleen Palveluntarjoajalle. Palvelussa olevia aineistoja eivät ole Tilaajan omaa käyttöään varten Palveluun tallentamat
tai tallentuneet Tilaajan tuottamat tiedot.

Käyttäjä / Tilaaja ei saa mitään Palveluun liittyviä oikeuksia, paitsi oikeuden käyttää Palvelua näiden käyttöehtojen sekä mahdollisten Palvelukohtaisten ehtojen ja Palvelun käytöstä tehdyn palvelusopimuksen mukaisesti. Käyttäjällä ei ole oikeutta Palvelun tai sen osan julkaisemiseen tai edelleen luovuttamiseen lukuunottamatta Tilaajan välittömässä sopimus- tai asiakassuhteessa olevalle tahoa tai sen edustajaa. Tilaajalla ei ole oikeutta käyttää Palvelua tai siihen liittyviä aineistoja ja tietoja Palveluntarjoajan Palvelun kanssa välittömästi tai välillisesti kilpailevan palvelun, tuotteen tai aineiston kehittämiseen tai tarjoamiseen.

Palveluntarjoajalla on yksinomainen ja rajoitukseton oikeus mutta ei velvollisuutta tarkastaa, muokata, julkaista, kieltäytyä julkaisemasta, poistaa ja valvoa Käyttäjän tuottamia sisältöjä Palveluissaan. Käyttäjän tuottamia sisältöjä, joita on lähetetty tai julkaistu käyttäjän tilin kautta, voidaan joissakin tapauksissa ja aika ajoin muokata tai poistaa. Palveluntarjoaja ei takaa tai vastaa, että Käyttäjän tuottama sisältö muokataan tai poistetaan Sivustolta tai muualta, tai että Käyttäjän tuottama sisältö ei enää ole saatavana Palvelussa.

Palveluntarjoajalla on oikeus säilyttää ja käyttää Tilaajan tai Käyttäjän Palveluun lähettämää tai lisäämää aineistoa myös Palvelusopimuksen päättymisen jälkeen.

Palveluntarjoajalla on pysyvä oikeus käyttää Käyttäjän palveluun tuottamia tai lisäämiä sisältöjä tarjotakseen Palvelua kolmansille osapuolille ilman korvausvelvollisuutta käyttäjälle.

Käyttäjä on korvausvelvollinen Palveluntarjoajalle mahdollisista väärinkäytöksistä sekä lain- tai sopimuksenvastaisista toimistaan. Käyttäjä vastaa myös kaikista lähettämänsä aineiston käyttöön liittyvistä kolmansien esittämistä korvaus- ja muista vaatimuksista.

7. Tilaajan / käyttäjän oikeus käyttää palvelua

Tilaaja/ Käyttäjä saa oikeuden käyttää Palvelua näiden käyttöehtojen ja mahdollisen palvelukohtaisen palvelusopimuksen mukaisesti.

Käyttäjä on tietoinen, että vaikka Palveluntarjoajan Palvelun kautta voi olla pääsy muiden palveluntuottajien palveluihin, saattaa tällaisten palveluiden käyttäminen edellyttää erillistä rekisteröitymistä ja että ne voivat olla maksullisia.

Käyttäjä vakuuttaa, että käyttäjän Palveluun syöttämät tiedot ovat virheettömiä ja asianmukaisia eivätkä ne loukkaa kolmansien osapuolten oikeuksia, voimassa olevaa lainsäädäntöä tai ole hyvän tavan vastaisia. Erityisesti Käyttäjä vakuuttaa, että käyttäjällä on oikeus luovuttaa Palveluntarjoajalle Palveluun syöttämänsä henkilötiedot.

Käyttäjä vakuuttaa, ettei hän lähetä, välitä tai tallenna Palveluun tai sen kautta aineistoa, joka on hyvän tavan tai lain vastaista sekä siihen, ettei hän yllytä toista tällaiseen toimintaan. Aineistoilla tarkoitetaan esimerkiksi teksti-, kuva- ja AV-aineistoa, dataa tai muuta tietoaineistoa sen tallennus- ja ilmaisumuodosta riippumatta, sekä tällaisen aineistoon sisältyviä tai liittyviä tietoja. Käyttäjä sitoutuu myös olemaan lähettämättä, välittämättä tai tallentamatta Palveluun tai sen kautta tekijänoikeuden, tavaramerkkioikeuden tai muun immateriaalioikeuden suojaamaa aineistoa, jollei hänellä ole siihen oikeudenhaltijan nimenomaista lupaa.

Palveluntarjoajalla on oikeus estää edellä tarkoitetun luvattoman aineiston julkaisu Palvelussa tai poistaa sellainen aineisto Palvelusta. Käyttäjä vastaa luvattoman aineiston oikeudenhaltijoiden tai muiden kolmansien sen perusteella esittämistä korvaus- ja muista vaatimuksista.

Palveluntarjoajalla on oikeus estää Palvelun käyttö, mikäli on perusteltua syytä epäillä, että Palvelua käytetään edellä mainitun luvattoman aineiston levittämiseen tai muutoin hyvän tavan tai lain vastaisesti.

8. Käyttäjätunnus ja salasana

Käyttäjä vastaa käyttäjätunnuksensa ja salasanansa säilyttämisestä ja siitä, etteivät ne päädy ulkopuolisten tietoon tai haltuun. Käyttäjä vastaa omia tunnuksiaan käyttäen tapahtuvasta käytöstä ja siitä mahdollisesti aiheutuvista kustannuksista tai maksuista.

Tilaaja vastaa kaikesta Tilaajan rekisteröityjen Käyttäjien tunnuksilla tapahtuvasta käytöstä.

Käyttäjä on velvollinen ilmoittamaan Palveluntarjoajalle käyttäjätunnuksensa tai salasanansa katoamisesta taikka joutumisesta kolmannen tietoon tai haltuun. Ilmoitus tehdään sähköpostitse osoitteeseen asiakaspalvelu@sowellus.fi.

Käyttäjä voi saada kadonneen käyttäjätunnuksen ja salasanan tilalle uudet niin halutessaan.

Palveluntarjoajalla on oikeus muuttaa Käyttäjän käyttäjätunnus tai salasana sekä muut Palvelun käytön mahdollisesti edellyttämät tunnukset, mikäli tekniset tai muut hyväksyttävät syyt sitä edellyttävät. Palveluntarjoaja ei ole tunnusten muuttamisen vuoksi korvausvelvollinen.

9. Henkilötiedot

Palveluntarjoajalla on oikeus käsitellä Käyttäjän henkilötietoja henkilötietolain ja muun soveltuvan lainsäädännön mukaisesti Sowellus Oy:n markkinoinnin rekisteriselosteessa tarkemmin kuvatuin tavoin.

Käyttäjä ja Tilaaja antavat suostumuksensa henkilötietojensa käsittelyyn solmiessaan sopimuksen tai ottamalla palvelun käyttöön ja hyväksyessään Palvelun käyttöehdot. Palveluntarjoaja voi lähettää Käyttäjälle suoramarkkinointia esimerkiksi sähköpostilla ja tekstiviestinä.

Käyttäjällä on lainmukainen oikeus kieltää henkilötietojensa käsittely suoramainontaa, etämyyntiä tai muuta suoramarkkinointia varten. Käyttäjällä on myös oikeus tarkastaa hänestä tallennetut henkilötiedot sekä saada käsittelyn kannalta virheelliset, tarpeettomat, puutteelliset tai vanhentuneet henkilötiedot korjatuiksi tai poistetuiksi.

10. Tietoturva ja tietojen käyttäminen

Käyttäjä on tietoinen, että verkkoympäristö ja verkkopalvelut eivät ole täysin tietoturvallisia. Käyttäjä vastaa omien tietojärjestelmiensä ja verkkoyhteyksiensä tietoturvan asianmukaisesta hoitamisesta.

Palveluntarjoaja säilyttää kaikki Käyttäjää koskevat tai hänen lähettämänsä tiedot luottamuksellisina. Palveluntarjoaja järjestää Palvelunsa tietoturvan yleisesti hyväksyttävällä tavalla ja tehokkaasti ja pyrkii asianmukaisin teknisin ratkaisuin estämään asiattomien pääsyn tietojärjestelmiinsä.

Palveluntarjoaja pyrkii käytettävissään olevin keinoin huolehtimaan tietojen säilyvyydestä Palvelussa Sopimuksen voimassaoloajan. Palveluntarjoaja ei takaa tallennettujen tietojen säilyvyyttä eikä vastaa tietojen tuhoutumisesta, katoamisesta tai muuttumisesta Tilaajalle mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. Tilaajaa suositellaan tallentamaan ja/tai tulostamaan sovelluksella muodostetut tiedostot itselleen esimerkiksi kuukausittain. Tilaaja vastaa tallennettavissa olevien tietojen arkistoinnista.

Palveluntarjoajalla on oikeus käyttää asiakassuhteessa hankkimaansa kokemusta, ammattitaitoa ja -tietoa hyväkseen samoin kuin Tilaajan omaa käyttöään varten Palveluun tallentamia tai tallentuneita Tilaajan tuottamia tietoja, sekä palvelun tuottamisessa syntyneitä tietoja ja tuloksia, ellei laista tai muusta viranomaisien antamista määräyksistä muuta johdu.

Palveluntarjoajan Yksityisyydensuoja-ohjeistus on osa tätä sopimusta.

Käyttäjällä ei ole oikeutta siirtää tai kopioida Palvelun sisältöjä Palvelusta ilman Palveluntarjoajan kirjallista suostumusta.

11. Laitteet, ohjelmistot ja yhteydet

Tilaaja vastaa itse Palvelun käyttämisen edellyttämien laitteiden, ohjelmistojen ja verkkoyhteyksien hankkimisesta, toimivuudesta ja niiden aiheuttamista kustannuksista ellei toisin ole kirjallisesti sovittu.

12. Palvelusta perittävät hinnat

Sowellus Oy:n tarjoamat Palvelut ovat maksullisia ja niiden käyttöönotto edellyttää tilauksen yhteydessä ilmoitetun hinnan suorittamista. Palvelun tilaussopimuksessa ilmoitetaan kyseisen Palvelun käyttöön liittyvät kustannukset ja maksuehdot.

Palveluntarjoaja voi muuttaa Palvelun tai sen osan hintaa ja hinnoitteluperusteita. Palveluntarjoaja tiedottaa Käyttäjää muutoksista asianmukaisella tavalla.

13. Maksaminen

Tilaaja on velvollinen suorittamaan Palvelusta perittävän maksun Palveluntarjoajan ilmoittamalla tavalla, esimerkiksi laskulla tai verkkopankissa. Lasku on maksettava viimeistään eräpäivänä. Viivästyneestä maksusta Palveluntarjoajalla on oikeus periä korkolain mukainen viivästyskorko eräpäivästä lukien. Maksukehotuksesta Palveluntarjoajalla on oikeus periä hinnaston mukainen huomautusmaksu sen käsittelystä aiheutuneiden kustannusten kattamiseksi.

Palveluntarjoajalla on oikeus estää Käyttäjän pääsy Palveluun, mikäli maksu on viivästynyt eikä sitä makseta kahden (2) viikon kuluessa maksuhuomautuksen lähettämisestä. Palveluntarjoajalla on oikeus periä kohtuullinen korvaus Palvelun uudelleen avaamisesta.

14. Palvelun käytöstä aiheutuva vahingonkorvausvelvollisuus

Tilaaja on velvollinen korvaamaan Palveluntarjoajalle näiden käyttöehtojen, mahdollisten Palvelukohtaisten ehtojen, Palvelun käyttöä koskevan sopimuksen tai lain vastaisen käytön aiheuttamat vahingot.

Palveluntarjoaja ei ole velvollinen korvaamaan Palvelun käytöstä Käyttäjälle mahdollisesti aiheutuvia vahinkoja, työn menetystä, tulojen tai tuottojen menetystä tai todellisten tai ennakoitujen voittojen menetystä.

Mikäli Tilaaja, itse tai välillisesti, käyttää palvelua kirjautumalla sisään tarkoituksenaan Palveluntarjoajan tai sen tarjoaman Palvelun tietojen, toiminnallisuuden tai laajuuden tutkiminen ja niiden hyödyntäminen Palvelun kanssa välittömästi tai välillisesti kilpailevan palvelun, tuotteen tai aineiston kehittämiseen tai tarjoamiseen, on Palveluntarjoajalla oikeus periä vahingonkorvauksena viisikymmentätuhatta (50.000) euroa, tai todellisen vahingon verran mikäli todellinen vahinko on edellä mainittua summaa suurempi, sopimussakkoa Tilaajalta.

15. Ylivoimainen este

Ylivoimainen este (force majeure) vapauttaa Palveluntarjoajan Palveluun liittyvistä velvoitteista, mikäli se estää Palveluun liittyvän suorituksen tai kohtuuttomasti haittaa sitä. Ylivoimaisena esteenä pidetään mm. tulipaloa, maanjäristystä, tulvaa, räjähdystä, lakkoa tai muuta työnseisausta, viranomaisen määräystä, energian toimituksessa esiintyviä häiriötä, raaka-
aine- tai tarvikepulaa, ulkopuolisen aiheuttamaa tai ulkopuolisesta johtuvaa kaapeli- tai muu tietoliikennehäiriötä tai muuta sen kaltaista syytä, joka ei ole ollut tiedossa ja johon ei ole kohtuudella voitu varautua ennalta.

Palveluntarjoaja ilmoittaa ylivoimaisesta esteestä Palvelun sivuilla, tai suoraan Tilaajalle, heti sen jälkeen, kun se on ilmennyt, mikäli ilmoittaminen on mahdollista.

16. Käyttöehtojen muuttaminen

Näitä käyttöehtoja sovelletaan kaikkiin Palveluntarjoajan ylläpitämiin Palveluihin, jollei sopijapuolten välillä kirjallisesti toisin sovita.

Palveluntarjoaja on oikeutettu muuttamaan näitä käyttöehtoja sekä mahdollisia Palvelukohtaisia ehtoja ilmoitettuaan muutoksista Palvelun sivuilla kaksi viikkoa ennen muutosten voimaantuloa.

17. Oikeuksien ja velvollisuuksien siirtäminen

Käyttäjällä ei ole oikeutta siirtää Palvelun käyttöoikeutta taikka Palvelusta mahdollisesti tehtyä sopimusta kolmannelle osapuolelle.

Palveluntarjoajalla on oikeus siirtää Palvelu tai sen ylläpito sekä siihen liittyvät vastuut ja velvollisuudet sekä Palvelusta mahdollisesti tehty sopimus samaan konserniin kuuluvalle toiselle yhtiölle. Palveluntarjoajalla on myös oikeus siirtää mainitut vastuut ja velvollisuudet sekä sopimus siinä tapauksessa, että Palveluntarjoaja tai sen liiketoiminta siirretään toiselle yhtiölle kaupan, liiketoimintasiirron, sulautumisen tai jakautumisen seurauksena tai muuhun niihin verrattavan järjestelyn seurauksena.

18. Erimielisyyksien ratkaiseminen

Näihin käyttöehtoihin perustuvat tai näiden ehtojen tarkoittamaan Palveluun, Palvelukohtaisiin ehtoihin sekä Palvelusta mahdollisesti tehtyyn sopimukseen liittyvät erimielisyydet pyritään ratkaisemaan ensisijaisesti sopijapuolten välisin neuvotteluin. Mikäli tässä ei onnistuta, ratkaistaan riidat ensiasteena Helsingin käräjäoikeudessa.

19. Sovellettava laki

Näihin käyttöehtoihin ja näiden ehtojen tarkoittamaan Palveluun, Palvelukohtaisiin ehtoihin sekä Palvelusta mahdollisesti tehtyyn sopimukseen sovelletaan Suomen lakia.

20. Muuta

Asioissa, joita ei näissä Käyttöehdoissa ole käsitelty sovelletaan IT 2018-ehtoja.

This site uses cookies. If you wish to decline cookies, please change your browser settings. Read more.