Case Tapiolan Lämpö

Tapiolan Lämmön avainhallintaan löytyi toimiva ratkaisu

Tapiolan Lämpö -konsernin alle kuuluu useita isännöinti- ja huoltopalveluita tarjoavaa yritystä pääkaupunkiseudulla. Monen yrityksen avainten hallinta vaati joustavan ja mukautettavissa olevan järjestelmän, joten konserni päätti ottaa käyttöönsä LokiTimen.

Avainten luovutus Tapiolan Lämmön toimipisteellä

Ennen LokiTimen käyttöönottoa Tapiolan Lämmössä käytettiin itse kehitettyä ohjelmaa, jolla lainattiin yleis- ja huoltoavaimia. Ohjelma oli hankala eikä se mahdollistanut ylläpitoa tai muiden avainten lisäämistä ohjelmaan. LokiTime valikoitui uudeksi avainhallintajärjestelmäksi joustavuutensa ansiosta: LokiTime tarjoaa monia mahdollisuuksia ja on hyvin pitkälle itse muokattavissa konsernin omiin tarpeisiin sopivaksi.

“Päädyttiin LokiTimeen, koska siinä on paljon mahdollisuuksia ja järjestelmää pääsee hyvin paljon itse muokkaamaan ja kehittämään. Olimme jutelleet Sowelluksen kanssa useamman vuoden ajan ennen kuin tähän ryhdyttiin, ja alusta alkaen heillä on ollut kehittävä asenne, että mitä tarvitaan”, kertoo Kirsi Laiho, Tapiolan Lämmön kehityspäällikkö.

Kaikki hyöty irti LokiTimesta

Tapiolan Lämpö hyödyntää LokiTimeä avainten lisäksi esimerkiksi pysäköintilupien ja kaukosäätimien lainaamiseen. Konsernissa pohditaan uusia tapoja saada LokiTimestä vielä enemmän hyötyä irti – rekisteriin pyritään lisäämään kaikki mahdolliset avaimet ja muut lainattavat esineet.

”Suosittelen LokiTimeä kaikenlaiseen avainten ja muiden esineiden hallintaan.” – Kirsi Laiho, kehityspäällikkö / Tapiolan Lämpö

LokiTime on tuonut avainten hallintaan tehokkuutta ja tarkkuutta: kun avaimia voi lainata useita kerralla, aikaa kuluu huomattavasti aikaisempaa vähemmän. Tapiolan Lämpö on myös lisännyt tärkeimpiin avaimiin RFID-tägit, joiden avulla on helppo ja nopea varmistaa, että oikea avain lainataan ja palautetaan.

Avaimet pysyvät tallessa ja tiedot ajan tasalla

Avainhallintajärjestelmä on myös helpottanut koordinointia konsernin monen yrityksen välillä. Jos asiakas tulee väärään paikkaan hakemaan avainta, on avaimen oikea sijainti kätevä tarkistaa avainrekisteristä.

“Automaattinen erääntyneistä palautuksista lähtevä viesti on myös LokiTimen yksi etu. Se muistuttaa asiakasta heti ja tekee avainhallinnasta helpompaa. Jos on paljon avaimia, muistutusten lähettäminen käsin on hirmu laaja työ. Automaattisen viestin avulla saadaan enemmän avaimia takaisin”, Laiho mainitsee.

Hyvää järjestelmää kannattaa suositella muillekin!

“Suosittelen LokiTimeä kaikenlaiseen avainten ja muiden esineiden hallintaan. Kun avaimet on kerran rekisteröity ohjelmaan, se helpottaa huomattavasti elämää”, sanoo Laiho.


Asiakashyödyt
• Työajan ja kustannusten säästö
Tarkka ja ajantasainen rekisteri kaikista avaimista ja avainpaikoista.
Selkeä ja tietoturvallinen prosessi avainhallintaan
Mahdollisuus hallita muitakin lainattavia esineitä, kuten pysäköintilupia


Lisätietoja antaa
Kirsi Laiho
Kehityspäällikkö
0207505361
kirsi.laiho@tl-konserni.fi